Apua petiin Cialiksella?

Cialis tuli myyntiin Helmikuussa 2003 ja on siitä lähtien ollut miljoonien käyttäjien iltojen piristäjä ja pelastaja.

Ostaa Cialisia

Erektiohäirio on ikääntyvien miesten, erityisesti pitkissä pari- tai aviosuhteissa olevien ikuinen ongelma, pelko ja piina. Tämä vaiva voi vahingoittaa ja pahimmillaan poistaa intiimiyden ja läheisyyden muuten täysin täydellisestä suhteesta. Ongelma “jäykkyyden” saavuttamisessa voi olla kova isku itsetunnolle ja johtaa oman identiteetin, sekä kumppanin kyseenalaistamiseen, jopa ja erityisesti silloin kun ‘syy’ ei johdu kummastakaan. Erektiohäiriö on oire, ei yksittäinen sairaus johon olisi yksi todettu ja kaikille toimiva ratkaisu. Onneksi tämän ongelman hoitoon on monia, eri tavoin vaikuttavia ja onnistuneita menetelmiä ja lääkkeitä! Näistä yksi tunnetuimmista ja toimivimmista on Cialis. Klikkaa tästä lukeaksesi enemmän

Lääkkeen tehoa ja vaikutusta on tutkittu useissa eri lääketieteellisissä tutkimuksissa, joissa keskiarvolta yli 80% Cialista ottavista se vaikutti hyvin positiivisesti seksielämään, tuoden usein takaisin intiimiyden joka poissaolollaan on rasittanut suhdetta. Tämän apukeinon tehosta ja vaikutuksista on tehty kymmeniä eri tutkimuksia mm. Yhdysvalloissa ja Euroopassa, joissa lääkkeen vaikutukset ja teho on kuin hakattu kiveen.

Pillerin vaikuttava aineena toimii Tadalafiili (C22H19N3O4), joka on läheistä sukua sildenafiilille mikä toimii Viagran vaikuttava aineena. Samalla tavalla kuin serkkunsa Viagra, Cialis auttaa erektiohäiriöistä kärsiviä ensinnäkin, laajentamalla tämän verisuonistoa avittaen verenkiertoa, ja toisekseen estämällä PDE5-aineen erittymistä joka itsessään heikentäisi tietysti kiihottumista ja lääkkeen toivottua vaikutusta. Toisin kuin Viagra, erilaatuisen vaikuttavan aineensa vuoksi lääkitys saavuttaa jopa moninkertaisen vaikutusajan ja joidenkin käyttäjien kohdalla jopa parempia tuloksia kuin muut lääkkeet joita usein määrätään potenssiongelmiin.

Tunnettuja sivuoireita Cialiksella on vähän ja joiden kokeminen saattaa tutkimusten mukaan olla kiinni myös aikaisemmista terveysongelmista jotka myös saattavat aiheuttaa päänsärkyä ja lihasten jomotusta joita joskus luullaan kyseisen tai muiden potenssilääkkeiden aiheuttamiksi. Hinnaltaan Cialis on hyvin kilpailukykyinen, maksaen jälleenmyyjästä riippuen n. 75e per neljä pilleriä ( n. 18e / pilleri ). Pillereitä saa Suomessa ja ulkomailla reseptilääkkeenä erityisesti urologien toimesta ja jota myonnetään juurikin erektio-ongelmien hoitoon, tosin sen verisuonia laajentavaa vaikutusta on käytetty myos verisuonitauteihin jotka aiheuttavat erityisen korkeaa verenpainetta, saavuttaen usein molemmat lääkkeen toivotut vaikutukset.

Kehuttua Cialiksessa ovat mm. sen vapaakäyttöinen annostelu jossa sen pitkän vaikutusajan takia yksi annos Cialista riittää tietyissä tapauksissa jopa useamman kuin yhden päivän tarpeeseen! Erityisesti diabeteksesta ja tietyistä mielenterveyden häirioistä kärsiville Cialis on usein määrätty ja toimiva keino potenssiongelmien taltuttamiseen.

Tutkitusti suurin ongelma kuitenkin impotenssin hoitamisessa ovat sen tuomat stigmat ja häiriöistä oireilevien kokema häpeä joka heijastuu erityisesti myös heidän kumppaneihinsa. Nämä sosiaaliset ongelmat ja kipupisteet tuottavat usein tilanteen jossa Cialiksen kaltaisilla lääkkeillä on pikemminkin auttava, kuin mahdollistava vaikutus. Vaikkakin yhdyntäkyvyttömyyden hoitamisen fyysiset vaikutukset ovat suhteellisen yksioikoiset, olisi väärin vähätellä oireen loppumisen psykologisia vaikutuksia jotka ovat vähintäänkin mullistavia henkilön ja hänen kumppaninsa elämässä.

Cialis voi olla helppo apu oireeseen josta on turha kärsiä hiljaa. Klikkaa tästä tilataksesi Cialisia verkosta